13 000 km

Hän ei ole ihan naapurinpoikia. Ei ole kuin 13 000 km välillämme. Laskin, että minulla menisi 100 päivää kävellä hänen luokse. Jos se olisi mahdollista. Tämä on ensimmäinen pitkän välimatkan parisuhteeni :D. Ne muutamat sadat kilometrit, mitä on saattanut olla aikaisimmissa suhteissa, ei ole mitään verrattuna tähän. Täytynee sanoa, että välimatkamme on ollut itselleni todella haastavaa. En aluksi tajunnut miten paljon se voi vaikuttaa parisuhteen kehittymiseen. Luulin, että parisuhteessa oleminen menee samanlailla jos toinen asuisi lähellä. Olin väärässä. Hoksasin tämän vasta silloin kuin näin häntä ensimmäistä kertaa ja lähdin takaisin Suomeen. 

Vaikeinta on se, kun ei voi olla toisen vierellä niin paljon kuin haluaisi. Ei voi kuulla toisen ääntä taukoamatta. Ei voi käydä joka päivä treffeillä. Lisäksi vaikeaa on odottaa, esimerkiksi toisen vastausta kysymykseen mitä olen lähettänyt whatsappin kautta. Meillä kummallakin on omat elämän kiireet. On välillä vaikeaa tasapainotella parisuhteen, koulun, työn, ystävien ja perheen välillä. Muistan kuinka alkuaikoina saatettiin L puhua aamuyölle asti (suomen aikaa) ja nukuin vaan muutaman tunnin, kunnes piti lähteä kouluun. Olin pikkusen väsynyt päivällä :D. Se oli ihanaa aikaa <3. Mutta sitten lähdin itse harjoittelemaan, enkä pystynyt enää valvomaan aamuyölle. Nykyään soitellaan videopuheluita 1-2 kertaa viikossa, kesto 5 minuutista 3 tuntiin. Ja viestitellään joka päivä sekä lähetellään kuvia. 

On tässä välimatkassa jotain hyvääkin. Tämä on ollut ainakin minulle kasvunpaikka. Itse olen luonteeltani kunnon murehtelija ja pessimisti, ja tämän suhteen takia on täytynyt alkaa prosessoimaan omia vikoja. Miksi näen asioissa ensiksi ne huonoimmat asiat, missä on toivoni ja uskoni, että Jumala huolehtii meistä? Olen niin kiitollinen, että olen Hänen armon kautta saanut lisää kärsivällisyyttä ja apua selvittää vikojani. Vielä on paljon opittavaa ja heikkoina hetkinä saattaa tulla taas heikkoudet esille. Mutta täytynee sanoa, että olen saanut lisää rauhaa, uskoa ja tasapainoa elämääni. Tämä voi kuulostaa hassulta, mutta tämä parisuhde on uskon asia. Rakkautta tässä on ja paljon, mutta uskoa siihen että asioilla on tapana järjestyä parhaimmalla tavalla, on vaatinut itseltä asioiden sisäistämistä. Onneksi näistä asioista olen voinut puhua L kanssa. Hän on ollut todella ymmärtäväinen. Välimatkan vaikutuksesta olen myös alkanut sisäistämään sitä, että onnellisuuteni ei ole riippuvainen muista. Onnellisuus lähtee itsestäni ;). 

Rukoilen ja uskon, että jonain päivänä välimatka lyhenee ja saamme asua yhdessä eläen normaalia arkea.